Konica Minoltan kaksi isoa jälleenmyyjää Documentus Oy ja B2B Solutions Oy yhdistyvät

| 21 kesäkuuta 2021

Kaksi vahvaa Konica Minolta Business Solutions Finland Oy:n tulostus- ja IT-alan palveluyritystä yhdistävät toimintansa elokuussa, kun Documentus Oy sulautuu B2B Solutions Oy:öön. Yritys toimii 16. elokuuta 2021 alkaen B2B Solutions Oy:nä.


B2B-Solutions-(1).png

Fuusion myötä yritys pystyy tarjoamaan asiakkailleen entistä kattavammat ja modernit tuotteet ja palvelut. Yhdistymisen taustalla on yritysten välinen pitkäaikainen tiivis yhteistyö, yhteisesti jaetut arvot sekä halu kehittää palveluita ja toimintoja entistä paremmiksi.

Yhteistyö vahvistaa yrityksen asemaa Suomen suurimpana Konica Minoltan digitaalisten työympäristöratkaisujen kumppanina. Yritysjärjestelyn kautta monitoimilaitteiden tuen ja huollon toimivuus paranevat, ja asiakkaat saavat lisäksi käyttöönsä dokumentin- ja tiedonhallinnan sekä työnkulkujen ammattilaisten osaamisen.

Sulautumisen jälkeen B2B Solutions Oy on toimivan johdon ja avainhenkilöiden omistama yritys, jonka kotipaikka on Helsingissä ja sillä on toimipaikkoja Hämeenlinnassa, Joensuussa ja Kuopiossa. Yritys työllistää lähes 40 osaajaa valtakunnallisesti.

“Saumaton yhteistyö ja samanhenkisyys ovat luoneet luonnollisen askeleen yritysten yhdistymiselle”, sanoo Documentus Oy:n toimitusjohtaja Jani Järvinen. ”Alallamme on ollut pitkään tarve valtakunnalliselle toimijalle, joka yhdistää kaikki yrityksen liiketoiminnan tukemiseen tarvittavat palvelut ja aidon kumppanuuden asiakkaan hyödyksi”, jatkaa B2B Solutions Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja Peter Weckström.

Yritykset ja organisaatiot ovat jatkuvasti ison murroksen keskellä, missä, milloin ja miten töitä tehdään. “Konica Minoltan tavoitteena on auttaa yrityksiä tässä muutoksessa tarjoamalla yhä monipuolisemmat palvelut ja ratkaisut, jotka skaalautuvat kaikenkokoisille organisaatioille. Kumppanimme ovat iso osa valtakunnallista palveluverkostoamme, joiden avulla autamme yhä useampia organisaatioita ja yrityksiä kehittämään omaan liiketoimintaansa”, kertoo Konica Minolta Business Solutions Finland Oy:n jälleenmyynnin myyntijohtaja Jussi Härkönen. “Olemme erittäin iloisia kahden vahvan jälleenmyyjämme voimien yhdistymisestä, jonka avulla asiakkaat saavat entistä kattavammat palvelut ja osaamisen käyttöönsä”, jatkaa Härkönen.

Lisätietoja:
Jussi Härkönen, myyntijohtaja, 050 598 2357, jussi.harkonen@konicaminolta.fi
Jani Järvinen, toimitusjohtaja, 0400 599 993, jani.jarvinen@documentus.fi
Peter Weckström, toimitusjohtaja, 040 066 6666, peter@b2bsolutions.fi


Konica Minolta Business Solutions Finland Oy

Konica Minolta kehittää ja tarjoaa asiakkailleen innovatiivisia ratkaisuja digitaaliseen työympäristöön, IT-ympäristöihin ja ammattitulostamiseen. Konica Minoltan viidessä tutkimus- ja kehityskeskuksessa innovoidaan asiakkaille uusia parempia ratkaisuja, jotka yhdistävät älykkään palvelun ja teknologian. Yrityskulttuurin keskiössä on asiakas, joiden kanssa asioita katsotaan uusista näkökulmista ja ideoidaan oikeat ratkaisut liiketoiminnan kehittämiseen. 

Konica Minolta tarjoaa tehokkaita ratkaisuja ja hallinnoituja palveluita IT- ja pilviympäristöihin sekä tietoturvaan liittyen. Tutkimuslaitos IDC MarketScape on nimennyt Konica Minoltan johtavaksi älykkäiden monitoimilaitteiden tarjoajaksi, joka kuvastaa yrityksen vahvaa ratkaisu- ja palvelutarjoamaa tulostusympäristöihin. Konica Minolta tarjoaa vahvana kumppanina ammattitulostusmarkkinaan liiketoimintakonsultointia, huipputeknologiaa ja ohjelmistoja. Yritys on vakiinnuttanut asemansa tuotantopainokoneiden markkinajohtajana Euroopassa ja muualla maailmassa.

Konica Minolta Suomen pääkonttori sijaitsee Life Science Center Keilaniemessä Espoossa.
Palvelemme asiakkaitamme Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Oulussa, Rovaniemellä ja valtuutettujen jälleenmyyjiemme verkko ulottuu läpi koko Suomen. Konica Minolta Business Solutions Finland Oy on Konica Minolta Business Solutions Europe GmbH:n täysin omistama tytäryritys.